Jonkinlainen uusitsekkyys on valloittanut jo suomen, todennäköisesti koko länsimaisen kulttuurin niin syvästi ettei sitä enää edes havaita, vaan pidetään tavallisena asenteena elämään.
Ilmiö ulottuu työhön, ihmissuhteisiin, kuluttamiseen ja kaikkeen hyvin laajasti, minua se on viimeaikoina, helposti käsiteltävässä muodossa ärsyttänyt mm. lukiessani (tiedän ettei pitäisi) erinäisiä sanomalehtien keskustelupalstoja, "elokuva-arvosteluja" ja kommentteja kulttuurituotteista ylipäätään.
Esimerkkinä viimeisin, Tv-sarja Ihmebantu, jonka sisältöä olen itse jäävi kommentoimaan, mutta jonka aiheuttamaa keskustelua koen voivani kommentoida:
"Eihän se ole edes komedia. Komedian tarkoitus on viihdyttää" on yksi monista vastaavanlaisista kommenteista tästä sarjasta (toki sarjalla on myös kannattajansa). Tällaisen kommentin laukoja suhtautuu tv-viihteeseen (ja todennäköisesti aivan kaikkeen muuhunkin elämässään) niin, että hänellä on oikeus saada sitä mitä hän haluaa, ja se mitä hän haluaa on oikein ja pysyvää. Luulen, että tämä on yleisempää kuin monet itsekään tajuavat. Tällainen suhtautuminen on, no, ellei väärä, niin ainakin ihmiselle henkilökohtaisesti vahingollinen ja sulkeutunut.
Uskon ettei kukaan väitä, että suomalainen televisiotarjonta olisi liian vaikeaselkoista. Väittäisin ettei ole saivartelua kysyä "mikä on viihdettä ja mikä viihdyttää?". Jos koet arkipäiväsi lomassa olevasi niin älyllisesti haastetttu ja väsynyt, ettet jaksa katsoa tv:n tarjontaa, pitäisikö sinun pikemminkin miettiä onko esimerkiksi työsi liian haastavaa? oletko laiska? tarvitseeko tv:tä katsoa? Voisiko se oletettu vika, jos sellaista edes on, mahdollisesti olla sinussa itsessäsi? Se, että tämän kaltainen turhautuminen, joka suhtautuu vihamielisesti liian vaikeaselkoiseen, poikkeavaan tai hämmentävään sisältöön, suunnataan palvelun tarjoajaan on käsittämätöntä. Niin käyttäytyvät ehkä alle kouluikäiset lapset, jotka elävät vanhempiensa armoilla. Elämme maailmassa jossa ainakin näennäisesti mahdollisuuksia on erittäin paljon.
En missään nimessä tarkoita, etteikö kritiikki olisi elintärkeää joka tilanteessa. Tietenkin on tärkeää puida kulttuuristen tuotteiden pätevyyttä, toimivuutta, sisältöä ja vaikutusta. Mutta mielestäni sen tulisi tapahtua muuallakin kuin sisäpiirilehdissä. Sen sijaan media tulvii lapsellisia syytöksiä: "eihän se ole sitä mitä halusin" ja se
on se, mistä tässä nyt puhun, ja johon n. 70% tämän hetken valtavirtakritiikeistä luisuu. varmaa kuitenkin on, että sitä tavallista maitoa saa kaupanhyllytä aina.
Muistan kun kävin katsomassa 12 apinaa elokuvan kun se julkaistiin suomen teatteriessa. En ymmärtänyt siitä mitään, olin täysin pallo hukassa. Olin suht. nuori, mutten enää mikään pieni lapsi. Elokuva jätti minut häkeltyneeksi enkä pystynyt oikein hahmottamaan mistä oli kyse. En kuitenkaan mennyt, niinkuin tällähetkellä niin monet ainakin kuvainnollisesti, lipunmyyjälle itkemään, että koska näytitte minulle elokuvan jota en ymmärtänyt, haluan rahani takaisin! Ei, vaan kun myöhemmin toisen kerran näin elokuvan, sain riemastuttavan kokemuksen havaitessani, ettei elokuva ole millään tasolla epäselvä. Tässä on mielestäni konkreettisesti, ellei henkistä kasvua, niin medialukutaidon oppimista, jota ei tapahdu ellei ole erilaisten (ei välttämättä pelkästään uusien ja omaperäisten) ärsykkeiden vaikuttamana. Keskipäivän aave - elokuvan olen nähnyt varmaan 10 kertaa, enkä tälläkään hetkellä pystisi oikein sitä tässä analysoimaan..Kaksi ensimmäistä katselukertaa taisin nukkua.
Antichrist on hieno elokuva, jonka vastaanotto suomessa, ja maailmalla, on ollut todella surullista seurattavaa. Suomessa pahimpana esimerkkinä roskalehti City julkaisi "arvostelun" joka itsessään sisälsi niin monta ristiriitaa että sen lukeminen aiheutti minulle syvempiä traumoja kuin itse elokuva.
"Lapsen kuolema viihteen elementtinä on mautonta. Tällä kertaa siitä on saatu aikaan leffa, jota on vaikea suositella kenellekään."
Tässä lyhyessä lainauksessa niin sanottu kriitikko ei arvostele elokuvaa, vaan ensin esittelee sen miten epäonnistuneesti hän on elokuvan havainnut ja miten kapea-alaisesti hän ylipäätään kokee elokuvan viihteen ja taiteen lajina. Sen jälkeen hän sanoo idioottimaisen mielipiteen, jonka voisi vaihtaa lauseeseen "minä pidän makkarasta" eikä kukaan huomaisi eroa.Tämän tasoista ajattelun taitoa ei voi perustella edes lehden kohderyhmällä. että se on suunnattu "kevyempään" lukemiseen tai mitä ikinä.
Olen kyllästynyt siihen ajatteluun, että paskaa pitää tarkoituksellisesti tuottaa, edes tekstin muodossa. Sitä kuitenkin tulee tahtomattakin, aivan varmasti.
Se että tämän tasoinen kirjoittelu valloittaa nyt jo valtakunnalisessa levityksessä olevaa Nyt-liitettä, josta viimeviikolla joutui lukemaan sen kammottavan tosiasian, että ennen suhteellisen hauskan viihteellisen lehden kirjottaja ei kykene älyllisillä ponnistuksillaan analysoimaan edes Brünon kaltaista elokuvaa vaan päätyy yhtä tyhjiin lauseisiin kuin city-lehti. Elokuva-arvostelijan kai tulisi olla kykeneväinen havaitsemaan elokuvan metodi pystyäkseen siitä kirjoittamaan. Maininta myös elokuvan "juonettomuudesta" ; itse koin elokuvassa hyvin selkeän juonen, mm. siksi että se oli identtinen Boratin kanssa.
Kyse ei ole myöskään mistään ylianalyyttisestä suhtautumisesta elokuvaan, sen henkilöiden motiivien ja juonen kikkojen avaamisesta nippelitiedolla. Sillä monet tuntuvat ajattelan, että tätä ovat ns. "älykkäät" elokuvat jotka eivät ole "viihdettä". Tässä on toiminnassa samanlainen, sumea havainnointi, josta tulisi kasvaa ulos. Elokuvat ovat ihmisten tekemiä ja jokainen kykenee ymmärtämään jokaisen elokuvan, siitä ei ole kyse, sillä elokuvia ei tarvitse "ymmärtää" ;jokaista repliikkiä ei pakosti tarvitse kuulla. Pikemminkin elokuvat, tv-sarjat, kirjat, taideteokset nautitaan, imetään sisään ja niiden vaikutuksia itseen ja ympäristöön tutkiskellaan, joku naurattaa, toinen ärsyttää.
En esimerkiksi voi sanoa ymmärtäneeni Inland Empireä, sillä tasolla että voisin selittää mitä siinä tapahtui ja mihin se johti ja miksi. Raivostuin elokuvan lopusta ja olin pitkään ärtynyt, mutta lopulta olen onnellinen että näin sen ja se fakta että elokuva on ollut laajassa teatterilevityksessä on ainut valonpilke muuten synkkenevässä taivaassa.
Toivon, että näen jatkossa tv:ssä sarjoja ja teatterissa elokuvia, jotka häkellyttävät minut täysin, kertovat minulle jotain mitä en pysty käsittelemään.
0 kommenttia:
Lähetä kommentti