En tuntenut Rekkua sen lähemmin kuin monet muutkaan ELO:n opiskelijat, mutta siitäkin huolimatta, tai ehkä juuri siksi hänellä oli tärkeä rooli minunkin henkilökohtaisessa matkassani elokuvataiteen mutkaisella tiellä.Päällimmäisenä Rekku on mielessäni tietenkin koulun arkipäivästä, valehtelematta aina tyytyväisenä ja innokkaana usein niin painostavassa kouluympäristössä, energisenä Sodankylän elokuvajuhlilla, mahdollisuuksiensa mukaan aina majoittamassa meitä opiskelijoita omaan mökkiinsä festivaalien aikana ja viimeisimpiin muistoihin lukeutuu Rekun muutaman viikon takainen hilpeä dj- sessio Pub Magneetissa.
Vuonna 2006 kuvasin erään lyhytelokuvan. Juuri ennen kuvausten alkua jäimme jostakin syystä ilman äänikalustoa ja vaikkei lyhytelokuva ollut koulumme tuotanto, antoi äänisuunnitelun professori Kuortti minun välittömästi lainata äänityskalustoa koululta, kun hänelle hädissäni asiasta soitin. Noin vuotta myöhemmin hän näki elokuvan festivaaleilla jossa hän oli tuomaristossa ja kirjoitti:
"TÄNNE EI VOI JÄÄDÄ on raikas elokuvakokemus -- Hienosti kuvattu materiaali on vapautuneen hengittävästi leikattu, eikä ihme: Jussi Rautaniemi on erittäin taitava leikkaaja -- TÄNNE EI VOI JÄÄDÄ on kuin virkistävä tuulahdus niiltä ajoilta, jolloin erityisesti eurooppalainen elokuva käsitteli vakavia aiheita ja teemoja ilmavan kepeästi, totutuista kaavoista ja säännöistä piittaamatta. Toivon sydämestäni, että Rautaniemi-tuotanto tekisi kaupat jonkin televisioyhtiön kanssa elokuvan esityksestä." (lue koko teksti)
Vaikkakin Rekku oli aina kannustava, välitön ja niin ystävällinen että toisaalta olisi vaikea kuvitella hänen sanovan mitään pahaa kenestäkään tai kenenkään elokuvasta, tämä lyhykäinen mutta syvää ymmärrystä ja intoa elokuvaan huokuva arvio nostatti mielialaani aikanaan todella paljon, kun olin jo vaipumassa välinpitämättömyyteen kyseisen elokuvan suhteen. En siis nosta tätä esiin siksi, että haluaisin esitellä kyseistä teosta tai väittää että se olisi jotenkin erinomainen, vaan kertoakseni tällä esimerkillä jotain siitä tavattoman hienosta tavasta jolla Rekku näki ja koki elokuvat, ihmiset ja varmasti koko elämänsä.
Olen yksi monista, joka vielä kerran haluaisi kiittää Rekkua kaikesta siitä tuesta jota hän niin vilpittömästi ihmisille antoi. Tiedän että tämä on vain yksi esimerkki Rekun kauniista persoonasta ja siitä positiivisuuden hehkusta, johon voin vain toivoa itse joskus yltäväni. Elokuva-alalla ja erityisesti koulussa tällaista asennetta tarvitaan, varsinkin, kun enää meillä ei ole Rekkua.
Lisäys:
Lue Peter Von Baghin muistokirjoitus tästä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti