Harmittaa kirjoittaa toistamiseen jossain määrin niinkin apeasta elokuvasta kuin Inception. Todetessani kyseisen elokuvan tarjoaman maailman kylmäksi ja markkinatalouden läpikoitaisesti syövyttäväksi, heräsi tänään mielessäni hauskempi ajatus, joka on ollut monelle varmaan täysin ilmeinen alusta asti.
Inceptionissa esitellään tasot; elokuvan todellisuus ja sen jälkeen unitasot; Ensimmäinen uni, uni unen sisällä, uni sen sisällä ja sen sisällä ja tyhjä tajunta, limbo. On arkkitehteja ja Uneksijoita, joita käytetään viemään kohde unen maailmaan, jotta kohde kokisi unen todelliseksi.
Ilmeistä on, että kyse on elokuvanteon vertauskuvasta. Inception siis esittelee sen koneiston, miten katsojille luodaan elokouvan maailma, samaistumisen kohteita ja lopulta istutetaan ideoita. Kun he käyvät näkemään unia, me astumme teatteriin.
Päähenkilö on kuitenkin ryvettynyt ja henkisesti tuhoutunut mies, joka on tämän kuvamaailman syövyttämä ja tuhoama. Nykyaikainen ihminen. Päähenkilö ei myöskään enää voi luoda koska ei voi kontrolloida alitajuntaansa. Niin sanotut vakavat ongelmat puskevat läpi. Miksi päähenkilö sitten on niin ahdistunut (sen lisäksi että vaimo on tietenkin kuollut ja kytät jahtaa ja kaikkea muuta paskaa)?
Koska se sisältö, unien tai unikuvien maailma on kylmä ja tyhjä, toistuva, puuduttava. Mitä syvemmälle mennään, päädytään aina samoihin ongelmiin "isäni ei rakasta minua" tai "vaimo jätti" ja tämä vaikuttaa väistämättä johtavan aina James Bond- tapaiseen moottorikelkka sotimiseen. Eihän sellaista kukaan ihminen kestä! Varmasti lakkaisin itsekin uneksimasta (tekemästä elokuvia) jos se olisi se ainut vaihtoehto!
Narsismi, tyhjäpäiset toimintakohtaukset geneerisessä kuvastossa, yksinkertaiset ihmisen tragediat, oma riittämättömyys jyräävät. Yksinkertaiset juoniratkaisut, oikoreitit läpi kiinnostavien sokkeloiden! (elokuvaan, tai siis uneen suunniteltiin sokkelo, joka piti lopulta kuitenkin ohittaa täysin!!) Uusi sukupolvi on aina parempi (kuten tässä uusi tyttö arkkitehtina, näkee ongelmat, osaa ne ratkaista). Kuka sellaista jaksaa?
Näin nähtynä Inception on traaginen kritiikki nykyelokuvakulttuurista ja lohduton kuvaus sen tekijöistä. Get out before its too late.
Tämä tulkinnan mahdollisuus ei kuitenkaan mielestäni oikeuta sitä 2h30min James Bond toimintaa mitä täytyi kärsiä läpi ja siinä ehkä piileekin tämän tulkinnan probleema.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti